lauantai 6. syyskuuta 2014

Scissor blade ja peruukki max ready

Vihdoin ja viimein sain otettua itteäni niskasta kiinni ja raahautua ulos maalaamaan miekkaani.
Voisin tietysti syyttää sateista säätä ja kiirettä mutta ehkä olen ollut vaan laiska, ja nyt reilu viikko ennen H-hetkeä valpastuin ja otin hommat haltuun.  

Heinäkuun lopussa leikkasimme ja hioimme Saksimiekan joten se jäi vain maalausta odottelemaan.

Ensin maalasin miekan puuliimalla kertaalleen  annoin hyvin kuivua ja sitten spraymaalasin sen hopealla.

Hopean maalin kuivuttua teimme miekkaan varjostuksia mustalla spraymaalilla (unohin ottaa kuvta tästä vaiheesta)


Mustan Spray maalin kuivuttua maalasin päälle punaisella Spraymaalilla olen todella tyytyväinen väriin vaikka hopea hylkikin jossain kohti punaista, toi vähän rouffia lookkia. 
Spraymaalin oli Bilteman harrastajanmaali väri: tummanpunainen 

saksimiekka kuivumassa 

Saksimiekan yksityis kohtia.

Itse tykkään vähän pelkistetymmästä lookista kahvan osalta. 
Ei haittaa vaikka ei nyt ihan animea jäljittelekkään. 
Omaksi iloksihan näitä väännän ;) 

Peruukki Mark 2.0

Olin alussa jo ajatellut että peruukki tulee vielä muuttamaan ilmettään ennen traconia ja niin kävi yhtenä sateisena päivänä.

Otin sakset toiseen käteen ja hiuslakan toiseen ja leikkasin ja tupeerasin vimmatusti. 

Mark1.0 näkee täältä

Tässä on Mark 2.0 lopputulos

edestä



sivulta

takaa

Myös nuo hiuspinnit jouduin "uusimaan"
Tein ne ensimäisellä kerralla fimosta ja lakkasin sen normaalilla pienoismalli lakalla. Epäonnekseni pinnit jäivät tahmeaksi. kokeilin vielä 2 erimerkkistä lakkaa ja molemmilla kerroilla yli 3 vuorokauden kuivumisen jälkeen vieläkin tahmea lopputulos.

Lopulta päätin poistaa lakkakerroksen ja menin alan ammattilaiselta kysymään mikä vialla.
Syy selvisi, fimo on niin rasvaista itsessään että se tarvitsee ikioman lakan.
 Kaupasta lähti mukaani fimolakka ja sain vihdoinkin tahmattoman lopputuloksen. 
Opinpahan jotain uutta!


Näissä viimehetken paniikki viimeistely tunnelmissa minttukettu kuittaa.

By the way näin unta jossa nimeni olikin kanelikettu, kuulosti maukkaalta ;p 




2 kommenttia:

  1. Wowow, lupaavalta näyttää! Siis ton saksimiekan työjälki on sairaan hienoo. En kestä. ;_;
    En tienytkään että fimolle tarvii ihan omaa lakkaa.. tosiaan en ole sitä itse vielä käyttänyt mutta hyvä tietää. xD

    Yritän bongata Traconissa sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos !oon ihan rakastunut toho miekkaan, onneks on tollai ronski mies joka osaa käyttää isojen poikien leluja joilla saa laadukasta jälkeä , nopeasti :-D. Itellekki tuli ihan yllätyksenä toi fimon lakka se on kai aika uus juttu. Toivottavasti traconissa törmäillään!

      Poista