torstai 13. helmikuuta 2014

borderlands kranaatti mode


Minun on aivan pakko myöntää, olin aivan täysin hukassa tämän kanssa.
Pelissä tulee vastaan varmaan satoja eri kranaatteja mistä valita toinen toistaan hienompia, mutta nyt alkoi tulla aika vastaan. Kiersimme kauppoja etsien lasten lelukranaattia kuitenkin mistään sitä löytämättä. mieleen tuli monia eri kranaatti ideoita jotkut hyviä jotkut huonoja, poikaystäväni ehdotti taskulampun muokkausta mutta en halunnut lähteä urhaamaan hienoa vaelluslamppuani. 
Enään puolitoista päivää aikaa. Aloin muokkaaman softplastista pahviputken päälle jotain kranaatin näköistä. Turhautuneena ajattellen että nyt loppuu aika kesken, eihän tää kerkee millään kuivumaan.
 Pakko vääntää plän B


Plän be oli pahviputken toinen pää johon leikkasin pahvista paloja ja kiersin ne ylös ja alas paksummiksi kohdiksi ja teippasin koko putken maalarin teipillä. 
Väreikseni halusin limen vihreän ja mustan kyseessä olisi jonkin sortin elemental corrossive kranaatti.
Maalasin ihan fiiliksen mukaan vihreällä ja mustalla vuoron perään ja lopuksi viimeistelin bandit borderlands lookin roiskimalla keltaista maalia ympäriinsä. 45 min uurastus kantoi hedelmää ja olen jopa ylpeä tästä extemporee kranaatista .
Tuttavammin kutsun sinua PlänBiiksi    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti